tiistai 27. kesäkuuta 2017

Pöpö 3v.

Pöysteri täyttää tänään vuosia! Mittariin tärähtää kokonaiset kolme vuotta. Päivänsankarin mama oli kyllä unohtaa koko juhlapäivän, mutta onneksi naamakirjassa oli muistutus Pöpön veljen omistajan toimesta. Näin ollen Pöpö ehti kuin ehtikin saada muutaman ylimääräisen herkun iltaruokansa päälle ennen sen ahmaisemista.

Muita lahjomisia ei tänäkään vuonna ole, ellei lasketta uutta päheää raapimistolppaa, jonka Pöpö sai juhannuksena mökille. Tolppa tosin on talon ikäinen, mutta köysi sen ympärillä ihan uudenkarhea. Tolppa sai monta hyväksyvää raavintaa, mutta leikkiminen on edelleen hauskinta portaista käsin. Pidemmittä puheitta voidaan siirtyä videomateriaaliin aiheesta:


Ja lopuksi vielä pari ulkoilukuvaa juhannukselta. Todistuskappaleita siitä, että ulkona tarkeni olla, vaikka tympäisevän viileää pääasiassa olikin.

IMG_20170624_123854 IMG_20170624_125040

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Ruokaa aktivointilaudalta

Tein tilauksen pitkästä aikaa zooplussalle, kun kissanhiekka loppui. Päätin tilata samalla uuden aktivointihärpäkkeen. Zooplussan valikoimaan oli tullut uusi Savic Quiz -älypeli, joka vaikutti juuri sopivalta aktivointialustalta sekä raksujen että ehkä jopa lihapalojen tarjoiluun.

Alusta on kovaa muovia ja helpon muotoinen pestävä. Tosin kooltaan se on aika iso keittiön lavuaariin, mutta juuri ja juuri mahtuu. Astianpesukoneessahan tätä ei saisi pestä.

IMG_20170602_131328

Lautaa on nyt testattu kerran raksujen kanssa ja Pöpö kyllä tykkäsi. Hurina vaan kuului, kun toinen pelasi. Kuvasin videonpätkän laudan testaamisesta:



Muuten tilasin zooplussalta vain vähän Miamoria varamuonaksi, raksuja ja herkkuja aktivointiin ja sitä hiekkaa. Alunperin käyttössämme ollutta Porta Pine -puuhiekkaa ei enää ollut valikoimissa, joten otin kokeiluun suositun ja suositellun ÖkoPlussa-hiekan.

IMG_20170602_131902 IMG_20170602_131824

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Kesä-Pöysti

Pöpö näyttää koleelta...

IMG_20170604_170751 IMG_20170604_170821
IMG_20170604_170905

... joka kuvakulmasta!

Vihdoinkin saatiin ihana lämmin kesäpäivä. Pöpökin oli ihan poseeraustuulella! Toivottavasti nämä kelit nyt jäävät eikä kylmene enää.

IMG_20170604_151931 IMG_20170604_155227

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

"Lehtikuusen" tuoksuja

IMG-20170508-WA0006

Kukkuu, täällä ollaan taas!

Käytiin viime viikonloppuna mökillä. Tämä oli jo toinen kerta tänä keväänä, mutta viimeksi Pöpö ei uskaltanut mennä ulkoilemaan. Oikeastaan poju oli valmis koko ajan syöksähtämään piiloon, jos joku yhtään lähestyi häntä tai kuljetushäkkiä epäilyttävällä tavalla. Pöpö ei ollut silloin yhtään matkustustuulella.

Tämä reissu alkoi hyvin, sillä Pöpö jopa lähtiessä käveli omin jaloin häkkiinsä mikä on nykyään harvinainen näky. Mökillä sitten ulkoiltiin tosi paljon ja yöllä Pöpö nukkui ahtaan patjan jalkopäässä niin, ettei itse meinannut mahtua kääntymään.

IMG-20170508-WA0005 IMG-20170508-WA0002

Ulkona oli tietysti aika koleaa, mutta aurinko onneksi lämmitti ja tuulikin oli melko vieno. Pöpö aloitti tutkimusretkensä kuistilta ja siirtyi sitten kellarin oviaukkoon ihmettelemään. Siitä se rohkeus sitten kasvoi ja valloitettiin koko piha lukuunottamatta rantasaunalle vievää polkua. Erityisen kiinnostava oli lehtikuusi (edit. tuija), jonka alaoksiin oli ehkä jotain hajuterveisiä jäänyt. Niin tarkasti Pöpö puun nuuski.

IMG-20170508-WA0004 IMG-20170508-WA0001 IMG-20170508-WA0000

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kuvia ja kuulumisia

Laitetaanpas välillä vähän irtonaisia kuvia ja kuulumisia kuukauden parin ajalta.

IMG_20170219_103817

Meillä on ollut jo hyvän aikaa keittiön ja olohuoneen oviaukossa kaksi pahvilaatikkoa. Niiden takana Pöpö tykkää vaania, kun sille heitellään leluja. Laatikot kelpaavat mainiosti myös päiväunipaikoiksi. Niihin jopa oppii olemaan kompastumatta, kun tarpeeksi aikaa kuluu!

2017-03-08_05-46-40

"Parempi kissa kassissa kuin kymmenen oksalla?"

IMG_20170315_160217

Istutettiin Pöpölle ohraa. Harmi vain, ettei kasvaneiden korsien käyttötarkoitus herralle valjennut, vaikka sijoitin ruohon parhaan uloskatselupaikan yhteyteen keittiön pöydälle. Kerran näin Pöpön vähän maistelevan, mutta ei ole ollut kovin kiinnostunut. Mutta eipä se mitään, on ainakin nyt komeat pääsiäisruohot jo hyvissä ajoin.

IMG_20170319_105133

Pöpö on myös kovasti auttanut minua tietokonehommissa. Syliin on päästävä, vaikka meinaa valua kummaltakin puolelta alas. Höpsö Pöpsö.

IMG_20170314_205134

Joogaharjoituksiaan Pöde ei ole unohtanut ja muistuttanut meitäkin venyttelemään ahkerammin. Näin näyttävästä venytyksestä onkin mallisuoritukseksi!

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Jumppahetki

Pöpön mielestä aina kannattaa osallistua ihmisten jumppahetkiin. Varsinkin, jos käytetään jumppakuminauhaa apuna. Meillä on tuollainen kahvoilla varustettu yksilö ja sitä on aina päästävä pureskelemaan!

IMG_20170225_094022
Joko aloitetaan?
IMG_20170225_093528
Haum!
IMG_20170225_093532
*nirsk narsk*

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Lumileikkejä

Kuvasin viime viikonloppuna videon Pöpöstä riehumassa lumihangessa. Välillä Pöpö on vältellyt lumeen menemistä, mutta tänä talvena hangessa tuntuu olevan hurjan kivaa. Niin se poika rohkaistuu, kun ikää karttuu!


sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Kasveja kotiin

Meillä ei ole ollut huonekasveja sen jälkeen, kun Pöpö oli pentu. Parvekkeella toki kasvaa kesäisin kaikenlaista, mutta ympärivuotisia sisäkasveja ei ole ollut sen jälkeen, kun aloe vera ja rahapuu kohtasivat loppunsa. Osin Pöpön takia ja osin omasta syystäni, kun en ollut niitä kunnolla kastellut.

Joulun jälkeen innostuin uudestaan kasveista sisustuksessa ja rupesin tutkimaan millaisia kasveja voisin meille hankkia. Tavoitteena oli hommata sellaisia kasveja, jotka eivät heti kutsuisi Pöpöä nakertelemaan. Ja toisaalta kasvien piti olla mieluiten myrkyttömiä siltä varalta, että jonkinlaista rehuilla herkuttelua pääsisi sittenkin tapahtumaan. Etsiskelin ensin silmää miellyttäviä kasveja ja tarkastin sitten ehdokkaiden myrkyllisyyden mm. ASPCA:sta ja HUS:n kasviluettelosta.

Päädyin ostamaan alkuun muorinkukan, kodinonnen ja saint paulian. Nämä olivat kaikki sivustojen mukaan myrkyttömiä.

IMG_20170202_100240 IMG_20170202_100415

En syö, kunhan vaan haistelen.

Näistä kodinonni kiinnosti Pöpöä selvästi eniten. Onneksi sen sijoituspaikaksi olin muutenkin suunnitellut keittiön hyllyä, jonne Pöpö ei pääse. Muut kasvit taas jäivät kissan ulottuvilla olevien huonekalujen päälle. Olohuoneessa oleva muorinkukka ei ole kiinnostanut Pöpöä juuri lainkaan, mutta makuhuoneeseen päätynyttä saint pauliaa on käyty pariin otteeseen naskalihampailla rei'ittämässä.

Kasvit ovat kuitenkin loppupeleissä herättäneet positiivisen vähän kiinnostusta. Jos nämä pysyvät kesään asti hengissä, voisin harkita runsaampaakin vihersisustusta. Myrkyttömiäkin kasveja tuntuu olevan tarjolla/olemassa paljon runsaammin kuin olin ensin kuvitellut!

IMG_20170126_143127 IMG_20170125_144945 IMG_20170124_093857

Mitenkäs muilla? Kissat ja kasvit: mahdollisuus vai mahdottomuus?

torstai 2. helmikuuta 2017

Jylhäkallion kunkku

Salaperäinen kissaeläin vaanii pahaa aavistamattomia palvelijoitaan jylhäkallion laella. Sohvalla Netflixin lumoissa loikovat ihmispolot eivät huomaakaan pientä kehruumonsteria, joka tarkkailee ja miettii. Pysyäkö nojatuolikallion kuninkaana vai mennä syliin leipomista harjoittelemaan?

IMG-20170201-WA0006 IMG-20170201-WA0005

Pöpö on vihdoin kunnostautunut leipomisen saralla. Ei ole poju oikein koskaan leiponut syliin tullessaan, vaan harrastanut enemmänkin pyörimistä ja sitten niille sijoilleen lösähtämistä. Viime aikoina Pöpö on alkanut silloin tällöin leipomaan muutaman tassun painalluksen verran tultuaan syliin. Saa nähdä lisääntyykö leipurointi.

PS. Katsotaan, jos onnistuisi nyt kevätpuolella vähän aktiivisemmin tämä bloginkin päivittely :)

perjantai 6. tammikuuta 2017

Nyt hajos!

2017-01-06_04-05-36

Pöpö onnistui eilen hajottamaan jotakin. Ihan ensimmäinen kerta ei ollut, vaikka ensin niin muistelin. Vanha blogipostaus paljasti, että viime jouluna hajosi yksi joulukuusenkoriste. Nyt kyseessä siispä Pöpön hajottama esine numero kaksi. Onneksi Pöpö ei itseään satuttanut, eikä juuri edes tilannetta pelästynyt.

Jollakulla oli pieni iltavilli meneillään ja tuli sitten syöksähtäneeksi keittiön pöydälle, jossa pahaa-aavistamaton kynttilänjalka odotti. Pöde ryntäsi ikkunalle ja nousi kahdelle tassulle hakkaamaan sälekaihtimia siinä sivussa sitten potkaisten kynttilänjalan kumoon. Kynttelikkö komahti hitaasti pöydälle ja kierähti kahteen osaan. Olin itse myös pöydän ääressä ja melkein huvitti miten pienestä kolhusta se loppujenlopuksi meni rikki.

No, kynttelilänjalka eheytyi liimalla ja Pöpö suuntasi lopun energiansa sopivampaan kohteeseen, mattopainiin. Jatkaako tuhoaja-poju toimiaan tänä iltana jääköön nähtäväksi.

2017-01-06_04-06-06

Älä viitsi mamma, itekin oot joskus jotain hajottanu...