maanantai 16. helmikuuta 2015

Koiria ja koululaisia

Ajeltiin perjantaina taas kahden tunnin ajomatka entiseen kotikaupunkiin minun ja miehen vanhempien luokse Pöpö mukana. Ajomatkan aikana Pöpö nukkui ja perillä oltiin vasta vähän ennen yhdeksää, joten poika sai ruokaa ja jäi sitten torkkumaan miehen veljen huoneeseen, kun ihmiset menivät saunaan.

Lauantaina tutustuttiin taas varovasti Rontti-koiraan. Päästettiin Rontti vähäksi aikaa valvovan silmän alla samaan huoneeseen ja sujui yllättävänkin mukavasti. Rontti oli aika rauhallisesti, eikä pahemmin höseltänyt vaikka olisikin kovasti halunnut Pöpöä haistella ja tutustua. Pöpö oli edelleen vähän varuillaan ja murisi, jos koira tuli liian lähelle, mutta ei sähissyt. Jos Rontti makoili vähän kauempana, Pöpö vain tarkkaili ja alkoi alun jälkeen olla rennommin. Näyttää jo sen verran hyvältä, että eivätköhän nuo jossakin vaiheessa pysty samoissa tiloissa olemaan, jee.

Untitled
Pöpö ei viettänyt tässä jemmassa onneksi koko aikaa.


Untitled
Leppoisa Rontti
Pari kertaa piipahdettiin myös ulkona, mutta harmi kyllä Pöpö taantui takaisin arkajalan tasolle, vaikka torstaina ja perjantaina seikkailtiin jo tosi rohkeasti kotona sisäpihalla. Nyt ei meinannut taas uskaltaa lähteä kuin metrin päähän ulko-ovelta, ellei sitten kantanut vähän kauemmas minkä seurauksena hirmuinen pyrkiminen takaisin sisälle. No, mutta uudet ulkoilumaastot, joten onhan se pelottavampaa kuin oma sisäpiha, jossa on jo varmaan ainakin kymmenen kertaa käyty. Keli oli kyllä nätti, mutta kovinkaan hyviä posetuskuvia ei ymmärrettävistä syistä ehtinyt räpsiä.

IMG_20150215_134114
Untitled
IMG_20150215_140649
IMG_20150215_140457
Parhaat posetukset saadaan ulko-oven edessä!
Tänä aamuna lähdettiin vierailulle uuteen paikkaan, nimittäin kouluun. Äitini on koulunkäyntiavustaja ja jotenkin pelkkä suksien hakureissu koululta muuttui Pöpön esittelykierrokseksi. Käytiin moikkaamassa muutamaa erityisluokkaa ja Pöpö oli kiltisti valjaissa sylissäni, sillä aikaa kun oppilaat kävivät silittämässä. Vähän jännitti pojua, mutta tosi reippaasti malttoi olla.

Untitled

4 kommenttia:

  1. Onpa Pöpöllä ollut jänniä juttuja! Suloinen tuo koirakaverikin! <3 Toivottavasti yhteinen sävel löytyy pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut poikkeuksellisen jännä viikonloppu :D Ja eiköhän, hitaasti mutta varmasti.

      Poista
  2. Ihania ulkoilu kuvia! Pöpö varmasti kohta uskaltaa olla pihalla kunnolla, ainakin silloin kun on lumet jo lähtenyt ja pakkanen! :) Eiköhän hauvankin kanssa seuraavalla kerralla ole vieläkin paremmat välit, kohtahan he jo voivat leikkiä yhdessä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se ulkoilukärpänen viimeistään kesän korvilla :D Ois kyllä kiva, jos saisivat vielä toisistaan leikkikamut.

      Poista